| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto |
Yli miljoona haitilaista tarvitsee apuaYK:n mukaan yli miljoona haitilaista tarvitsee nyt apua. Haitilla avustustöitä johtavan Kim Bolducin mukaan ”lähes kaikki sairaalat, hotellit, pankit ja kaupat ovat romahtaneet. Monet ihmiset ovat vielä loukussa rakennusten raunioissa. Avustustyöntekijöitä on jo saapunut paikalle lukuisista maista, kuten Dominikaanisesta Tasavallasta, Ranskasta, Kiinasta ja Yhdysvalloista.” Tuhoutuneet tiet haittaavat pelastustyötä. Tämän lisäksi myös puhelin- ja tietoliikenneverkot ovat romahtaneet. Korjaustyöt Haitin internet- ja satelliittiyhteyksien palauttamiseksi ovat jo täydessä käynnissä. ”Nyt yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on jatkaa ihmisten etsintä- ja pelastustoimia. Kaikki ne, jotka ovat menettäneet maanjöristyksessä kotinsa, nukkuvat nyt ulkona kaduilla. Tarvitsemme heille heti telttoja," kertoo Bolduc. Ensiarvoisen tärkeää on selvittää pian, minkälaista apua Haitilla tarvitaan, jotta ulkomailta tuleva apu voidaan kohdentaa oikein. YK ja muut avustusjärjestöt ovat yhteisvoimin pystyttäneet komentokeskuksen lentokentälle. Eloonjääneitä pelastetaan edelleen raunioista. Seuraava askel on tuoda maahan sellaista kalustoa, jolla voidaan raivata romahtaneet talot. Tämä työ on tehtävä erittäin varovasti huomioiden vielä mahdolliset eloonjääneet talojen raunioissa. Bolduc vahvistaa, että maanjäristyksellä on ollut tuhoisat vaikutukset YK:n rakennuksiin ja työntekijöihin Haitilla. YK:n 188 työntekijää ovat edelleen kateissa maanjäristyksen jäljiltä. Kolme etsintäpartiota on kiertänyt ovelta ovelle selvittääkseen YK:n työntekijöiden kohtaloita. YK:lla oli yhteensä 2090 poliisia Haitilla, kun onnettomuus tapahtui. Heistä neljä on kuollut, yhdeksän haavoittunut ja 18 kateissa. Haitilla palvelleista 7000 rauhanturvaajasta 19 on kuollut, 26 haavoittunut ja 10 kateissa. Muusta YK:n 490 hengen kansainvälisestä henkilöstöstä 13 on kuollut, 38 haavoittunut - mukaan lukien 24 haitilaista - ja noin 160 on ilmoitettu kadonneeksi. Kahdeksan YK:n työntekijää pelastettiin raunioista elävänä, seitsemän heistä löytyi hotelli Christopherista, joka toimi YK:n päämajana Haitilla ja yksi läheisestä toimistosta. Hotelli Christopherista löytyi lisäksi 13 kuollutta YK:n työntekijää", kertoo Kim Bolduc surullisena. ”Port-au-Prince on nyt kuin aavekaupunki. Ruumiita ja haavoittuneita lojuu ympäriinsä ja iso osa rakennuksista on romahtanut. Omaisuutensa ja läheisensä menettäneet ihmiset ovat kokoontuneet kaduille peläten jälkijäristyksiä. Tilanne vaikuttaa toivottomalta. Avunsaannin tarve on kiireellinen ja sen tarjonta on vielä tällä hetkellä riittämätön. Rauhan ja järjestyksen ylläpitäminen sekä ruumiiden kuljettaminen pois kaduilta terveyssyistä ettei taudit leviäisi, on nyt ensisijaista. Ihmiset ovat vihaisia, kärsimättömiä ja tunnelma on hyvin kireä. Ryöstely on kuitenkin pääkaupungissa huomattavan vähäistä”, jatkaa Bolduc. Maailman elintarvikeohjelma WFP on perustanut veden- ja ruoanjakelupisteitä ja YK:n rauhanturvaajat auttavat toiminnassa. Nämä ruokavarastot riittävät noin viikon ajan ja lisäapua on heti tulossa. ”Tämänhetkisten arvioiden mukaan 3000 hengen vahvuinen YK-joukko pystyy ylläpitämään järjestystä Haitilla. Paikallispoliiseja ei näy katukuvassa, sillä hengissä säilyneet poliisit ovat todennäköisesti etsimässä omia perheenjäseniään ja auttamassa omaisiaan. YK:n korkeimpien maajohtajien häviäminen maanjäristyksessä on ollut suuri haaste järjestön toiminnalle. Kaikki järjestön työntekijät ovat osallistuneet avustustoimintaan. Koko YK:n henkilökunta tekee töitä kellon ympäri, henkilökohtaisista menetyksistään huolimatta”, kertoo Bolduc. YK:n kehitysohjelma UNDP antoi välittömästi 400 000 dollaria hätäapua. Lisäksi YK:lla on Haitilla käytössään eri katastrofirahastojen varoja, joiden avulla avustustyöt on voitu aloittaa viipymättä. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti keskiviikkona, että hänen erityislähettiläänsä Edmound Mulet tulee johtamaan avustustyötä torstaista lähtien. Hän tulee työskentelemään tiiviisti yhteistyössä Haitin valtiojohdon kanssa. |