YK:n vuosituhattavoitteiden seurantaraportti 2010: Vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan yhä ponnisteluja

23/06/2010

YK:n vuoden 2010 vuosituhattavoitteiden seurantaraportti julkistetaan tänään New Yorkissa. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin esittelemässä raportissa kerrotaan, miten vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on edistytty sekä analysoidaan edessä olevia haasteita tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Ensimmäinen vuosituhattavoite, jonka mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus tulisi puolittaa vuoteen 2015 mennessä, voidaan saavuttaa maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta.

YK:n vuosituhattavoitteiden seurantaraportti esitellään vain muutama päivä ennen G8 –maiden kokousta Kanadassa, jossa keskustellaan myös maiden kehitysapumäärärahoihin liittyvistä sitoumuksista. Raportin mukaan vuosituhattavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli kehitysmaat ottavat päävastuun omasta kehityksestään. Myös vahva tuki rikkailta teollisuusmailta ja kansainväliseltä yhteisöltä on välttämätöntä. Raportti toimii YK:n vuosituhattavoitteiden huippukokouksen neuvottelujen lähtökohtana, kun maailman johtajat kokoontuvat syyskuussa New Yorkiin.

“Vuosituhattavoitteet voidaan saavuttaa, kun kansainvälinen yhteisö tukee kehitysmaiden kansallisia strategioita ja ohjelmia”, kertoo YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. ”On kuitenkin selvää, ettei kaikissa tavoitteissa ole edistytty tarpeeksi nopeasti erityisesti ilmasto-, ruoka- ja talouskriisien johdosta. Miljoonat köyhät ihmiset kuitenkin luottavat siihen, että kansainvälinen yhteisö pitää kiinni vuosituhatjulistuksessa tehdyistä lupauksista”.

Raportin mukaan, useissa tavoitteissa on edistytty hyvin: yhä useammat kehitysmaiden lapset aloittavat koulunkäynnin ja aidsin, malarian ja lapsikuolemien vastainen taistelu on tuottanut tulosta. Myös tavoite puhtaan veden saatavuudesta tullaan todennäköisesti saavuttamaan. Toisaalta monissa tavoitteissa edistyminen on hidastunut, erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten osalta. Vaikka lapsikuolleisuus on vähentynyt huomattavasti vuoden 1990 tasolta, tavoitteesta vähentää alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuutta kahdella kolmasosalla vuoteen 2015 mennessä ollaan yhä jäljessä. Odottavien äitien terveyttä on puolestaan onnistuttu parantamaan monissa kehitysmaissa. Edistyminen on kuitenkin liian hidasta, jotta äitien raskaudesta ja synnytyksestä johtuvia kuolemia pystyttäisiin vähentämään asetetun tavoitteen mukaisesti. Kaikkia vuosituhattavoitteita ei tulla saavuttamaan vuoteen 2015 mennessä nykyisellä edistymisvauhdilla.

Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on laskenut tasaisesti 90-luvulta tähän päivään asti. Vuonna 2005 äärimmäisessä köyhyydessä eli 27 prosenttia kehitysmaiden asukkaista ja osuuden arvioidaan laskevan vielä 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Toisaalta nälkää näkevien osuuden puolittaminen on vaikeutunut talous- ja ruokakriisien vuoksi. Aliravittujen ihmisten määrä onkin kasvanut vuodesta 2008 lähtien ja tällä hetkellä 1,02 miljardia ihmistä maailmassa kärsii kroonisesta ruokapulasta.

Faktoja YK:n vuosituhattavoite -raportista:

•      Köyhyyden vastaisessa taistelussa on saatu aikaan hyviä tuloksia maailmanlaajuisista kriiseistä huolimatta. Äärimmäisessä    köyhyydessä elävien määrää on onnistuttu pienentämään vuodesta 1990. Alle 1.25 dollarilla päivässä elävien ihmisten määrä on vähentynyt vuosina 1990-2005 1,8 miljardista 1,4 miljardiin.
•      Koulunkäynnin aloittavien lasten määrä kasvaa yhä. Tällä hetkellä 89 prosenttia kehitysmaiden lapsista aloittaa koulunkäynnin.
•      Hiv/aidsin, malarian ja tuberkuloosin vastainen taistelu on tuottanut tulosta. Tämä on johtanut myös siihen, että alle viisivuotiaiden lasten kuolemat ovat vähentyneet vuosien 1990-2008 aikana 12,5 miljoonasta 8,8 miljoonaan.
•      Puhtaan juomaveden saatavuus on parantunut köyhillä maaseutualueilla, mikä on selvästi vähentänyt elintasoeroja maaseutu- ja kaupunkialueiden välillä. Ennusteiden mukaan 86 prosentilla kehitysmaiden asukkaista tulee olemaan käytössään puhdasta vettä.