UNDP:n vuosikertomus kertoo inhimillisestä kehityksestä
30/06/2011
Suuria haasteita ja hienoja tuloksiaUNDP:llä on keskeinen rooli demokraattisen hallinnon vahvistamisessa ympäri maailman. Läsnäolo 129 maassa ja toiminta 176 maassa tekee UNDP:stä maailmanlaajuisen toimijan. Viime vuoden aikana YK:n kehitysohjelma avusti esimerkiksi 60 maata demokraattisten vaalien toteuttamisessa, työskenteli vahvistaakseen kolmasosaa maailman parlamentaarisista edustuslaitoksista ja auttoi kymmeniä valtioita luomaan oikeuslaitoksen, joka on hyödyksi kansalaisille.
UNDP:n mandaatin neljä pilaria: 1. köyhyyden vähentäminen ja vuosituhattavoitteet, 2. demokraattinen hallinto, 3. kriisien ennaltaehkäisy ja jälleenrakennus, sekä 4. ympäristö ja kestävä kehitys toimivat yhdessä ylimmän tavoitteen – inhimillisen kehityksen – hyväksi.
Esimerkiksi Tansaniassa UNDP tuki vaalien järjestämistä toimimalla läheisessä yhteistyössä kansallisten ministeriöiden, oikeuslaitoksen ja vaalilautakuntien kanssa tarjoamalla neuvoja, tarvittavaa infrastruktuuria ja koulutusohjelmia. Tämä johti siihen, että 20 miljoonaa äänestäjää rekisteröitiin ja aikaisemmin äänestysmahdollisuutta ilman jääneet naiset sekä maaseudun väestö pääsivät käyttämään äänioikeuttaan.
UNDP toimii myös ilmastonmuutoksen torjumisen hyväksi. Vuonna 2010 ilmakehä säästyi 24,5 miljoonalta tonnilta hiilidioksidipäästöjä energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan tähtäävien yhteistyöhankkeiden avulla, joihin UNDP osallistui 77 maassa.
Lue koko vuosikertomus UNDP in Action 2010/2011 – People-centred Development, Empowered lives. Resilient nations.
Katso myös online-esitys raportista.
|