UNDP

Ruanda: maailman tasa-arvoisimmalla hallinnolla synkkä historia

	Kansanmurhan jälkeen ruandalaisnaiset ovat ottaneet yhteiskunnassaan aktiivisemman roolin. (kuva: UN Photo)

Ennätyksellisiin lukemiin päästiin vuonna 2003 järjestetyissä vaaleissa, joiden jälkeen naiset saivat yhteensä 39 kansanedustajan paikkaa. Naisten hallussa on myös yhdeksän Ruandan 28:sta ministerin salkuista.

Vuonna 1994 Ruandan suurimpaan etniseen ryhmään hutuihin kuuluva ääriryhmä ryhtyi tuhoamaan maan tutsi-vähemmistöä. Sadan päivän kuluessa tapettiin lähes miljoona ihmistä ja raiskattiin valtava määrä naisia. Kansanmurhan jälkiseuraukset olivat naisten kannalta erittäin kohtalokkaita. Raiskausten uhrit saivat usein tietää olevansa HIV-positiivisia vasta vuosien jälkeen AIDSIn oireiden puhjetessa, ja monet naiset jäivät yksin huolehtimaan perheistään heidän miestensä kuoltua kansanmurhan aikana tai paettua turvaan naapurimaihin. Tänä päivänä naiset ja tytöt muodostavat 45 prosentin enemmistön Ruandalaisista ja 60 prosenttia maan aktiivisesta työvoimasta.

Ruandalaisnaisten mukaan maan traaginen historia on keskeisin syy siihen, että he ovat saavuttaneet hyvän poliittisen aseman: ”Ei ole sattumaa, että niin moni asema on naisten hallussa,” tuo esiin kansanedustaja ja ekonomisti Mukayuhi Rwaka.

Kansanmurhan jälkeen lukuisat naiset ympäri maata yhdistivät voimansa auttaakseen leskiksi tai orvoiksi jääneitä ihmisiä. Epävarmat elinolosuhteet synnyttivät tarpeen uusille laeille ja saivat monet lisäksi kampanjoimaan tasa-arvoisempien perintöoikeuksien puolesta ja lasten raiskauksista annettujen tuomioiden tiukentamiseksi. Myös Athanasie Gahondogo, yksi vuonna 2003 kansanedustajaksi valituista naisista, on sitä mieltä, etteivät naiset olisi ikinä uskaltaneet vaatia tasa-arvoisempia perintöoikeuksia ilman kansanmurhaa.

UNDP oli mukana mahdollistamassa naisten ennätysmäisen osallistumista vaaleihin. Hollannin UNDP toteutti ennen vaaleja kampanjan, jossa naisille tarjottiin poliittiseen päätöksentekoasemiin valmistavaa koulutusta, vahvistettiin naisten kansalaisjärjestöjä sekä perustettiin hallintoon naisten asioista vastaavia yksiköitä. Osa kampanjan aikana tarjotusta tuesta kohdistettiin suoraan logistisiin järjestelyihin, mutta pitkäaikaisten vaikutusten takaamiseksi suurin osa tuesta suunnattiin naisten poliittista tietoisuutta kasvattavaan toimintaan.

"Naisehdokkaiden suuri lukumäärä vuoden 2003 vaaleissa oli suurelta osin myös meidän ansiotamme. Teimme kovasti töitä sen eteen, että naiset uskaltaisivat asettua ehdokkaaksi," toteaa Berthilde Gahongayire, joka toimi kampanjan aikaan Kigalissa UNDP:n HIV- ja gender-asioiden vastaavana.

Taustatyö tuotti tulosta, sillä naiset ottivat ympäri maata aktiivisen roolin uuden perustuslain valmistelussa. Kyseinen perustuslaki turvasi naisille 30 prosentin kiintiön eduskuntaan.

Gahondogon mukaan naiskansanedustajien tulee puuttua naisia syrjivään lainsäädäntöön, mutta he toimivat tärkeinä esikuvina myös muille naisille. Mielipiteeseen yhtyy myös toinen kansanedustaja Solanga Tuyisenge: ”Haluan, että kaikki naiset voivat itsenäistyä ja hankkia itselleen koulutuksen, olivatpa he kaupunkilaiseliittiä tai syrjäseutujen köyhiä. Naisista on tultava rauhanrakentajia.”