Maailman ympäristöpäivä 2009

05/06/2009


”Planeettanne tarvitsee teitä! Liittykää yhteen ilmastonmuutoksen torjumiseksi.” Näin kuuluu Maailman ympäristöpäivän tämänvuotinen tunnuslause. Perjantaina 5. kesäkuuta vietettävä maailman ympäristöpäivä muistuttaa meitä siitä, että jokainen ihminen on vastuussa maapallon tilasta. Ympäristöpäivän aihe vetoaa myös päätöksentekijöihin, jotta joulukuussa järjestettävässä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa solmittaisiin maailmanlaajuinen sopimus ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Vuodesta 1972 vietettyä ympäristöpäivää juhlitaan yleisötapahtumissa kautta maailman. Kuten aikaisempinakin vuosina, myös tänään tapahtumia varjostaa kasvava huoli ympäristön tilasta. ”Elävä ympäristömme on ilmastonmuutoksen ja ekosysteemien heikkenemisen myötä romahduksen partaalla.”, kertoo Euroopan ympäristövirasto

  null
  Video vihreistä energialähteistä Afrikassa (engl.).
n johtaja Jacqueline McGlade. 

McGlade kiittää hallitusten toimenpiteitä pahimpien uhkien torjumiseksi. Samalla hän kuitenkin muistuttaa kansalaisten roolista. ”Korkean tason poliittiset, taloudelliset ja hallinnolliset mekanismit syrjäyttävät tavalliset kansalaiset päätöksenteosta. Maailman ympäristöpäivä tarjoaa meille kaikille tilaisuuden toimia yhteisen tulevaisuutemme hyväksi.”, McGlade uskoo. 

Kansalaisten osallistumista peräänkuuluttaa myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. ”Maailman ympäristöpäivänä kannustan kaikkia ihmisiä käytännön tekoihin vihreämmän planeetan puolesta. Sammuttakaa valot, käyttäkää joukkoliikennettä, kierrättäkää, istuttakaa puita, siivotkaa lähipuistonne, saattakaa yritykset vastuuseen ympäristökäytännöistään ja vaatikaa hallituksianne sinetöimään sopimus Kööpenhaminassa.”

Energia ja ympäristö muodostavat yhden UNDP:n kuudesta painopistealueesta. Viime vuosina ilmastonmuutoksen merkitys on korostunut. UNDP pyrkii löytämään ja toteuttamaan ratkaisuja köyhyyden vähentämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Apu on tarpeen, sillä juuri kaikkein köyhimmät kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Lisätietoja:

Maailman ympäristöpäivä 2009

Inhimillisen kehityksen raportti 2007/2008
Ilmastonmuutoksen torjuminen: ihmistenvälinen solidaarisuus jakautuneessa maailmassa