| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto |
Jälleenrakennustyöt käyntiin Haitissa YK:n ja paikallisväestön yhteisvoiminYK:n kehitysohjelma, UNDP, on aloittanut jälleenrakennustyöt Haitissa. Kunnostushankkeisiin palkataan töihin paikallisväestöä. Peruspalvelut pyritään samaan toimimaan raivaamalla teitä, rakentamalla sairaaloita ja kunnostamalla infrastruktuuria. Samalla haitilaiset saavat työstä käteispalkkaa (”cash for work”). Tarkoituksena on tukea paikallisväestöä sekä edistää jälleenrakennustoimia maassa, jossa ihmiset ovat menettäneet niin läheisensä kuin työpaikkansakin. Keskiviikkona 20.1 UNDP palkkasi ensimmäiset 400 haitilaista erilaisiin raivaus- ja kunnostushannkeisiin. Viikkoa myöhemmin hanke työllistää jo yli 6000 haitilaista. Palkkaa työntekijöille maksetaan päivittäinen noin 3,5 euroa – tosin Haitin gourdeissa. Ohjelman ensimmäinen vaihe keskittyy Carrefour-Feuilles- alueelle Port-au-Princen eteläpuolelle. Tarkoitus on kuitenkin laajentaa ohjelmaa nopealla aikataululle muillekin pahoin kärsineille alueille kuten Leoganeen ja Jacmeliin. ”On keskeistä, että ihmiset saadaan takaisin töihin”, sanoo UNDP:n kriisien ehkäisy ja jälleenrakennusyksikön johtaja, Jordan Ryan. Osaston asiantuntijat ovat aikaisemmin toimineet lukuisissa eri luonnonkatastrofien sekä konfliktien runtelemissa valtioissa. Jälleenrakennustyöt on aloitettava kiireellisellä aikataululla, jotta katastrofit eivät turhaan pitkity ja niiden seuraukset pahene. Aikaisemmat kunnostushankkeet, joissa työpanosta vastaan on tarjottu käteispalkkaa tai ruokaa, ovat olleet tehokkaita. Onnistuneisiin kunnostushankkeisiin kuuluvat Liberian sodan jälkeiset sekä Haitin vuonna 2008 hurrikaanien tuhoja seuranneet jälleenrakennusohjelmat. UNDP on suuntamassa yhteensä 40 miljoonaa dollaria Haitin nopeaan jälleenrakentamiseen.
Kuva: UN Photo/Logan Abassi
YK on pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä 3 miljardia euroa Haitin avustustyöhön. YK koordinoi apuaan läheisessä yhteistyössä Haitin hallituksen, lahjoittajien sekä avustusjärjestöjen kanssa. UNDP johtaa Haitin jälleenrakennustöitä, jota varten se on pyytänyt 184 miljoonaa dollaria. Cash for Work- ohjelmalla summasta on suunnattu 41 miljoonaa dollaria. Lisätietoa löydät: YK:n uutiskeskuksesta UNDP:n johtajan Helen Clarkin lausunnosta Haitin jälleenrakennusta pohtineessa kansainvälisessä kokouksessa UNDP:n kriisienehkäisystä ja jälleenrakennuksesta
|