UNDP

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun YK:n kehitysohjelma UNDP julkaisi ensimmäisen Inhimillisen kehityksen raporttinsa. Vuoden 1990 raportissa esiteltiin myös uusi inhimillisen kehityksen indeksi (HDI). Indeksillä oli suuri vaikutus, sillä se kyseenalaisti täysin perinteisen tavan mitata kehitystä ja hyvinvointia maiden bruttokansantulon perusteella. HDI sisälsi myös kansalaisten eliniän odotteen, terveydenhuollon ja lukutaidon, jotta saatiin laajempi kuva siitä, miten varallisuus ja kehitys olivat jakautuneet yhteiskunnissa. 

Tämänvuotisessa juhlaraportissa tarkastellaan maiden pitkän aikavälin kehitystä sekä sukupuolten välistä epätasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja moniulotteista köyhyyttä. Tavoitteena on auttaa päätöksentekijöitä parantamaan ihmisten elinoloja. Raportti osoittaa myös sen, että monet maailman köyhimmistä maista ovat edistyneet valtavasti terveydenhuollon ja koulutuksen parantamisessa, mutta maiden taloudelliset erot ovat yhä suuret. Tämän raportin merkittävimpiä tuloksia on inhimillisen kehityksen trendeihin vaikuttaneiden tekijöiden systemaattinen arviointi yli 40 viime vuoden ajalta. Merkittävää edistystä on tapahtunut, mutta kaikki kehitys ei aina ole ollut myönteistä.

"Inhimillisen kehityksen raportit ovat muuttaneet tapaamme katsoa maailmaa", sanoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, kun hän yhdessä UNDP:n pääjohtajan Helen Clarkin ja nobelisti Amartya Senin kanssa lanseerasi  tämän vuoden juhlaraportin "Kansojen todellinen varallisuus - Polkuja inhimilliseen kehitykseen" YK:n päämajassa New Yorkissa tänään aamupäivällä. Lisäksi raportti lanseerattiin tänään myös Suomessa yhdessä Ulkoministeriön kanssa.

Tässä juhlaraportissa esitellään kolme aivan uutta inhimillisen kehityksen mittaria: epätasa-arvoon suhteutettu inhimillisen kehityksen indeksi, sukupuolten välisen epätasa-arvon indeksi ja moniulotteinen köyhyysindeksi. 

Moniulotteisen köyhyysindeksin mukaan lähes 1,75 miljardia ihmistä 104 maassa – eli kolmasosa niiden kokonaisväestöstä – elää moniulotteisessa köyhyydessä. Lähes kolmaosa indikaattoreista osoittaa, että näiden kansalaisten terveydessä, koulutuksessa ja elintasossa on huomattavia puutteita. Tämä ylittää aiemman pelkän tulotason perusteella lasketun köyhyysarvion, jonka mukaan 1,44 miljardia ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle 1,25 dollarilla päivässä. Moniulotteista köyhyyttä esiintyy eniten Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa. Taso vaihtelee Etelä-Afrikan 3 prosentista aina Nigerin valtavaan 93 prosentin köyhyyteen. Köyhyyden keskimääräinen osuus vaihtelee Gabonin, Lesothon ja Swazimaan 45 prosentista Nigerin 69 prosenttiin. Silti puolet maailman moniulotteisesti köyhistä ihmisistä elää Etelä-Aasiassa (51 prosenttia eli 844 miljoonaa ihmistä) ja yli neljännes Afrikassa (28 prosenttia eli 458 miljoonaa ihmistä).

Sukupuolten välisen epätasa-arvon indeksi taas osoittaa sen, että inhimillisen kehityksen edistämiseksi naisille ja miehille tulisi antaa samanlaiset mahdollisuudet. Myös naisten ja tyttöjen koulutukseen ja terveydenhuoltoon suunnatut investoinnit eivät ole pelkästään oikeudenmukaisia, vaan myös hyviä sijoituksia maiden inhimilliseen kehitykseen. Nämä uudet indeksit toimivat tärkeinä välineinä poliitikoille ja päättäjille kehitystä edistäviä ohjelmia suunniteltaessa - sekä rikkaissa että köyhissä maissa.

Viimeisten 20 vuoden aikana inhimillisen kehityksen saralla on tapahtunut huomattavaa edistystä. Useimmat ihmiset ovat tänä päivänä terveempiä, elävät pidempään, ovat koulutetumpia ja heillä on mahdollisuus saada erilaisia palveluja. Jopa niissä maissa, joissa taloudellinen tilanne on heikompi, kansalaisten terveys ja koulutustaso ovat parantuneet huomattavasti. Terveydenhuollon, koulutuksen ja tulojen kasvun lisäksi ihmisten valta valita itse poliittiset johtajansa, vaikuttaa ja osallistua poliittiseen päätöksentekoon sekä mahdollisuudet tiedon jakamiseen ovat myös lisääntyneet. Silti kaikki kehitys ei ole ollut näin myönteistä. Näiden vuosien aikana maiden sisäinen ja keskinäinen epätasa-arvoisuus on lisääntynyt. Eteläisessä Afrikassa ja entisissä neuvostovaltioissa kehityksessä on menty välillä jopa takapakkia, erityisesti terveydenhuollon sektorilla. 

Lähes kaikissa raportin otoksen 135 maassa on kuitenkin tapahtunut valtavaa kehitystä. Vain Kongon demokraattisella tasavallalla, Sambialla ja Zimbabwella on nykyisin alhaisempi HDI kuin vuonna 1970. Tutkimus kattaa 92 prosenttia koko maailman väestöstä. Kaiken kaikkiaan, köyhät maat kurovat kiinni eroaan rikkaiden maiden HDI-tasoon. Tämä antaa paljon optimistisemman kuvan maiden kehityksestä kuin pelkkään bruttokansantuotteeseen pohjautuvat arviot. Kaikki maat eivät ole kuitenkaan kehittyneet nopeasti ja vaihtelut maiden välillä ovat huomattavia. Hitaimmin kehittyvät Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa HIV-epidemioista ja konflikteista kärsivät maat sekä entiset neuvostovaltiot, joita uhkaa kasvava aikuiskuolleisuus. 

Suurimpia harppauksia kehityksessään ovat tehneet Aasian talousihmeet, kuten Kiina, Indonesia ja Etelä-Korea. Nopeasti kehittyneisiin maihin kuuluvat myös Nepal ja Tunisia, joiden kehitys erityisesti ei-taloudellisilla ulottuvuuksilla mitattuna on ollut huomattavaa. Oman on käyttänyt viisaasti öljytulojaan kehitykseen ja on parantanut eniten HDI-tulostaan viimeisten 40 vuoden aikana. Yllättävänä voidaan pitää sitä, että kymmenen nopeimmin kehittyvän maan listalla on monia maita, joita ei usein nähdä kovin edistyksellisinä. Lisäksi Etiopia on sijalla 11 ja kolme muuta Saharan etelänpuoleisen Afrikan maata, Botswana, Benin ja Burkina Faso, ovat 25:n kärkisijoille päässeen maan joukossa.

Tutkittujen neljän vuosikymmenen aikana rikkaiden maiden taloudet ovat kasvaneet keskimäärin nopeammin kuin köyhien maiden. Kehittyneiden ja kehitysmaiden välinen kuilu ei ole kaventunut: pääosa maailman varallisuudesta on edelleen jakautunut vain pienen kärkimaiden joukon kesken ja ainoastaan kourallinen lähtökohdiltaan köyhistä kehitysmaista on onnistunut liittymään korkeatuloisten maiden ryhmään. Tutkimustulokset kuitenkin paljastavat kaksi keskeistä seikkaa: inhimillinen kehitys eroaa taloudellisesta kehityksestä ja huomattavat saavutukset ovat  mahdollisia myös ilman nopeaa talouskasvua. Monet innovaatiot ovat mahdollistaneet terveydenhuollon ja koulutuksen kehittämisen hyvinkin edullisesti. Tämä selittää, miksi tulojen kasvulla on aiempaa vähemmän merkitystä inhimillisen kehityksen edistämisessä.

Maailmanlaajuisesti ihmisten eliniän odote on kasvanut 59 vuodesta vuonna 1970 jopa 70 ikävuoteen vuonna 2010. Peruskoulutus on samaan aikaan kasvanut 55 prosentista 70 prosenttiin, kun taas tulot henkeä kohden ovat kaksinkertaistuneet yli $10 000 dollariin vuodessa. Myönteinen kehitys näkyy kaikilla inhimillisen kehityksen ulottovuuksilla. Esimerkiksi eliniän odote on kasvanut Arabimaissa 18 vuotta ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 8 vuotta korkeammaksi viimeisten 40 vuoden aikana.

Poliittinen osallistuminen ja ilmaisuvapaus ovat kasvaneet teknologian ja instituutioiden kehityksen myötä. Erityisesti matkapuhelinten, satelliittitelevisioiden ja internetyhteyksien lisääntyminen on helpottanut tiedon saatavuutta ja kansalaisten mahdollisuuksia saada äänensä kuuluviin itseään koskevissa päätöksissä. Jo kolme viidesosa maailman maista luettiin hallitusmuodoltaan virallisiksi demokratioiksi vuonna 2008.

Tuotanto- ja kulutustapamme on enenevässä määrin todettu ympäristölle kestämättömiksi. Ilman yhteiskunnan ja valtion täydentäviä toimia, yritysten toiminta ei ole välttämättä ympäristön kannalta kestävällä pohjalla, mikä saattaa johtaa ympäristökatastrofeihin, kuten mutavyöryihin Javalla tai öljyvuotoihin Meksikonlahdella. Sääntelyn lisääminen vaatii kuitenkin asiantuntevaa ja osaavaa valtionhallintoa sekä poliittista sitoutumista, jotka puuttuvat useilta valtioilta. Kehitysmaat yrittävät usein jäljitellä tuloksetta rikkaita teollisuusmaita, vaikkei niiden omat taloudelliset resurssit siihen riittäisikään. Myös puhtaita ja edullisia energialähteitä on vielä vähän tarjolla.  

Kun tarkastellaan maailmanlaajuisesti maiden kehityspolkuja, ne ovat hyvin erilaisia. Raportin mukaan yhtä mallia tai menestysreseptiä inhimillisen kehityksen saavuttamiseksi ei ole olemassakaan. Kehitysohjelmien ja -politiikan tuleekin perustua maiden paikallisiin tarpeisiin sekä oikeudenmukaisiin ja kattaviin toimintaperiaatteisiin. Jotta ihmiset olisivat todella kehityksen keskiössä, edistyksen tuoman hyvinvoinnin tulisi jakautua oikeudenmukaisesti. Ihmisten tulisi itse olla aktiivisesti osana muutosta ja nykyisen kehityksen tulisi olla niin kestävää, ettei se tapahdu tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kustannuksella.

Lisätietoja raportista: http://hdr.undp.org