HIV/AIDS
Monella rintamalla hiv/aidsia vastaan| | | | |  | | | Kenialaisnaiset osoittivat mieltä edullisten lääkkeiden puolesta Nairobissa kesällä 2006 (Kuva: IRIN) |
Hiv/aids on maailmanlaajuinen ongelma, joka pahimmillaan murentaa kokonaisten yhteiskuntien kehitystä lasten jäädessä orvoiksi ja työiässä olevien menehtyessä. Erityisen hälyttävä tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
YK:n aids-ohjelman UNAIDSin kautta UNDP tarjoaa valtioille apua epidemian torjunnassa ja sen vaikutusten minimoimisessa. Tärkeää on myös turvata tartunnan saaneiden oikeudet. Hiv/aids pyritään ottamaan keskeiseksi osaksi kansallisia köyhyydenvähentämisstrategioita ja vahvistamaan hallituksen, liike-elämän ja kansalaisyhteiskunnan voimavaroja ongelman kohtaamisessa.
UNDP auttaa valtioita sellaisten kauppaa, terveydenhuoltoa ja henkistä omaisuutta koskevien säädösten luomisessa, jotka edesauttavat edullisten ja hyvälaatuisten aids-lääkkeiden saamista myös köyhien ulottuville. Järjestö hyödyntää maailmanlaajuista verkostoaan onnistuneimpien toimintamallien jakamiseksi ja soveltamiseksi eri maiden olosuhteisiin.
|