| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto |
Uutisia YK:staTaustatietoaAjankohtaista
Lisätietoa Transfer Knowledge Through Expatriates -ohjelmasta: YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on tuominnut voimakkaasti Somaliassa tänään tapahtuneet pommi-iskut. Yksi iskuista kohdistui YK:n kehitysohjelman UNDP:n toimistoon Hargeisan kaupungissa maan pohjoisosassa. Samaan aikaan kun uutiset Afganistanista ja Kongosta kertovat vaikeuksista maiden jälleenrakennuksessa, YK:n kehitysohjelma UNDP on julkistanut uutta tietoa kokemuksistaan konfliktimaissa. UNDP korostaa, että ellei paikallisia olosuhteita ymmärretä kunnolla, auttamiseen tarkoitetut toimenpiteet voivat jopa lisätä jännitteitä. Norjan pääministeri Jens Stoltenberg ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon julkistivat tänään New Yorkissa YK:n uuden aloitteen sademetsien suojelemiseksi. Samalla Norja ilmoitti tukevansa toimintaa 30 miljoonalla dollarilla eli noin 23 miljoonalla eurolla. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta on edennyt merkittävästi, mutta edistystä hidastavat ruuan ja öljyn kohonneet hinnat, kansainvälinen talouden taantuma sekä vähentynyt kehitysapu, ilmenee tänään julkistetusta YK:n raportista. Eritenkin köyhyyden ja nälänhädän puolittamiseen tähtäävät YK:n vuosituhattavoitteet ovat aiemmin luultua vaikeammin saavutettavissa. Viemärikanavien entistä tehokkaampi puhdistus on osaltaan vähentänyt hirmumyrsky Gustavin aiheuttamaa tuhoa Haitin pääkaupungissa Port-au-Prince. Myrsky ja sitä seuranneet tulvat ovat silti vaatineet jo ainakin 23 kuolonuhria. YK vetoaa Georgian konfliktin osapuoliin, että ne sallisivat hätäavun toimittamisen konfliktin siviiliuhreille.
Tuhannet ihmiset pakenevat Georgian sotatoimia. Samalla YK-järjestöt työskentelevät toimittaakseen hätäapua sodan siviiliuhreille. YK:n kehitysohjelman Pohjoismaiden toimisto etsii yhteyshenkilöä/tiedottajaa Helsinkiin. Toimisto hoitaa järjestön suhteita Pohjoismaiden hallituksiin ja tiedottaa UNDP:n työstä YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Tehtävä edellyttää soveltuvaa akateemista koulutusta sekä kokemusta viestinnästä ja kehityskysymyksistä. Sujuva suomen- ja englanninkielen taito on ehdoton vaatimus. YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuore raportti osoittaa, että liiketoiminta maailman vähätuloisimpien ihmisten kanssa on sekä kannattavaa bisnestä että tukee köyhyyden vähentämistä. “Kehitysapu ei yksin riitä takaamaan, että YK:n vuosituhattavoitteet täyttyvät vuoteen 2015 mennessä – siihen tarvitaan myös vahvaa yksityissektoria." Korruptio rajoittaa köyhien ihmisten mahdollisuuksia koulutukseen ja perusterveydenhuoltoon Aasiassa, todetaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuoreessa Aasian Inhimillisen kehityksen raportissa. Korruptio on arkipäivää myös Aasian maiden poliisivoimissa ja ympäristöhallinnossa. Hyvät esimerkit korruption vastaisista toimista kuitenkin osoittavat, että ongelmaan voidaan puuttua. |