Ennakointi vähentänyt myrskytuhoja Haitissa

29/08/2008

  
 
Roskien kerääminen on vähentänyt tulvia Haitin pääkaupungissa (kuva: UNDP)

Viemärikanavien entistä tehokkaampi puhdistaminen on osaltaan vähentänyt hirmumyrsky Gustavin aiheuttamaa tuhoa Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessa.

Myrsky ja sitä seuranneet tulvat ovat silti vaatineet jo kymmeniä kuolonuhreja.

“Tulvat ovat olleet pahoja etenkin maan eteläosissa, eikä kuolonuhreilta ole säästytty. Port-au-Princessä vahingot näyttävät kuitenkin jäävän aikaisempaa vähäisemmiksi”, totesi YK:n kehitysohjelman UNDP:n maajohtaja Joel Boutroue.

YK:n humanitaarisena koordinaattorina Haitissa toimiva Boutroue on viime päivinä arvioinut myrskyn aiheuttamaa tuhoa. Boutrouen mukaan Port-au-Princessä tehty työ viemärikanavien puhdistamiseksi roskasta on osaltaan vähentänyt tulvimista etenkin pääkaupungin slummialueilla. Aikaisemmin valtavat jätekasat ovat tukkineet viemärit. UNDP on tukenut hankkeita, jotka ovat keskittyneet roskien keräämiseen ja kierrättämiseen polttoaineeksi. 

Trooppiset hirmumyrskyt ovat yleisiä Haitissa kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana. Myrskyt hidastavat kehitystavoitteiden saavuttamista jo ennestään köyhässä maassa. Haitin taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat rajoittavat hallituksen mahdollisuuksia varautua myrskyihin.

Vuonna 2004 hirmumyrsky Jeanne aiheutti yli 3000 kuolonuhria ja vaikeutti yli 300 000 haitilaisen elinoloja. Lasku vahingoista nousi 265 miljoonaan dollariin, mikä vastaa 7 prosenttia Haitin kansantulosta.

UNDP on vahvistanut Haitin katastrofivalmiutta vuodesta 1999 lähtien. Kriisien ennaltaehkäisy ja jälleenrakennus on yksi UNDP:n painopisteistä. Luonnonkatastrofit ja aseelliset konfliktit ovat merkittävä este YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiselle.