| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto
|
Gazan väkivaltaisuuksilla kauaskantoiset seurauksetYK:n kehitysohjelma UNDP, joka koordinoi YK:n ensivaiheen jälleenrakennustyötä Gazassa, varoittaa että sodalla tulee olemaan pitkäkestoisia seurauksia alueen ihmisille.
Ensi vaiheessa YK tekee yhdessä Palestiinan viranomaisten kanssa tarkan arvion sekä tuhoista että tarpeista jälleenrakennustyötä varten. Jo nyt on tosin varmaa, että YK:n työ keskittyy ensin ammuksien, räjähteiden ja pommitettujen rakennusten raunioiden raivaamiseen jälleenrakentamisen tieltä. Lähes kolmen viikon intensiivisissä taisteluissa menehtyi yli tuhat ihmistä ja loukkaantuneita oli jopa viisinkertainen määrä. Useita teitä, siltoja, sairaaloita ja voimaloita on tuhoutunut, mikä vähentää edelleen mahdollisuuksia vastata siviiliväestön avuntarpeisiin. Saarron johdosta alueella ei myöskään ole tarpeeksi lääketarpeita eikä polttoainesäilöjä. Lisäksi puhtaasta vedestä on puute, minkä vuoksi ainakin miljoonan ihmisen terveys on uhattuna. UNDP on syvästi huolestunut nykyisen humanitaarisen tilanteen pitkäkestoisista vaikutuksista alueen inhimilliselle kehitykselle. ”Luonnollisesti meidän täytyy ensin vastata välittömiin tarpeisiin, mutta koska kymmenet tuhannet siviilit ovat menettäneet elinkeinonsa hedelmäviljelmien, kalatalouden ja muiden peruselinkeinojen tuhouduttua, meidän täytyy tehdä myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia”, sanoo UNDP:n Gazan toimiston johtaja Khaled Abdelshafi. Kaikki tämän konfliktin tuhoisimmat seuraukset eivät kuitenkaan ole paljain silmin nähtävissä. Väkivalta jättää myös psykologisia haavoja, joiden paraneminen kestää vuosia niillä ihmisillä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja ovat menettäneet läheisiään. Gazan alueen taloudellinen ja sosiaalinen tilanne oli erittäin vaikea jo ennen viimeisintä konfliktia. Noin 70 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella ja saarto, joka on 18 kuukauden ajan estänyt paitsi liikkumisvapauden myös tavaroiden tuonnin alueelle, on lisännyt työttömyyttä ja vähentänyt viranomaisten mahdollisuutta vastata väestön avuntarpeisiin. ”Meidän täytyy saada aikaiseksi pysyvä rauha, jotta Gazan asukkaat uskaltavat toivoa parempaa tulevaisuutta. Kaikesta on nyt puutetta ja ensi vaiheessa meidän tulee varmistaa, että avustukset pääsevät perille, jotta jälleenrakennus voi alkaa. Konfliktista kärsineet ihmiset tarvitseva suojaa, aikuiset keinoja ansaita elantonsa ja lasten täytyy päästä käymään jälleen koulua. Kestävän kehityksen aikaansaamiseksi alueella tarvitaan myös turvallisuutta, vastuullisia viranomaisia sekä hyvin toimiva oikeusvaltio”, sanoo Khaled Abdelshafi. |