UNDP odottaa sopua rypälepommeista

19/05/2008

  
Jemeniläinen miinanraivaaja työssään. (kuva: IRIN)
Neuvottelut rypälepommien rajoittamisesta huipentuvat tänään Dublinissa alkavaan kokoukseen. Sopimuksen puolesta kampanjoinut YK:n kehitysohjelma UNDP odottaa Dublinista myönteistä tulosta.

"Mielestäni nyt on aihetta varovaiseen optimismiin”, UNDP:n varapääjohtaja Ad Melkert totesi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Melkertin mukaan tietoisuus rypälepommien haitoista on kasvanut. “Pommien jättäminen ympäristöön vie ihmisiltä - etenkin lapsilta - mahdollisuuden elää rauhassa konfliktin jälkeen”, Melkert totesi.

UNDP:n viime kuussa julkistama raportti Prohibiting Cluster Munitions: Our Chance to Protect Civilians osoittaa, että rypälepommit uhkaavat siviilejä ja hidastavat inhimillistä kehitystä.

Rypälepommit levittävät niin kutsuttuja tytärammuksia laajalle maastoon. Tytärammukset on yleensä suunniteltu räjähtämään heti, mutta arviolta viisi prosenttia niistä jää vaarallisiksi suutareiksi.

Rypälepommit ovat surmanneet tai haavoittaneet 13 000:ta ihmistä etenkin Afganistanissa, Irakissa, Laosissa, Libanonissa ja Vietnamissa. Kolmasosa tilastoiduista uhreista on lapsia.

Välittömän vaaran lisäksi pommit vaikeuttavat ihmisten elinoloja muun muassa pilaamalla viljelysmaata ja tappamalla karjaa. Tämä hidastaa usein jo ennestään köyhien alueiden kehitystä. UNDP:n mukaan raivaus jatkuu Kaakkois-Aasian maissa vielä 30 vuotta pommien pudottamisen jälkeen. UNDP auttaa raivaamaan pommien saastuttamat alueet takaisin pelloiksi ja laidunmaiksi.

Vaikka rypälepommien haitat siviileille on todettu, niiden käyttö on edelleen sallittua. Rypälepommeja on tälläkin hetkellä varastoituna yli 70 maassa.