Kiinassa köyhyys vähenee mutta eriarvoisuus lisääntyy

17/11/2008

Kiina on ottanut huimia edistysaskeleita mitattuna keskeisillä inhimillisen kehityksen mittareilla, kuten lasten koulun käyntiasteella ja lapsikuolleisuudella. Näiden lukujen osalta Kiina voi jo verratta useisiin kehittyneisiin maihin. Kansakuntana kiinalaiset ovat vauraampia, paremmin koulutettuja ja terveempiä kuin koskaan aikaisemmin. Samalla kuitenkin erot kaupunkien ja maaseudun, naisten ja miesten, sekä alkuperäisten kaupunkilaisten sekä kaupunkeihin muuttaneiden välillä ovat kasvaneet jyrkästi. Kiinan on pikaisesti tarjottava peruspalveluita tasapuolisesti kaikille asukkailleen. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta YK:n kehitysohjelman UNDP:n tilaamasta Kiinan inhimillisen kehityksen raportista 2007/08.

Raportin mukaan elintason nopea parantuminen Kiinassa on tuonut mukanaan uusia haasteita, kuten ympäristöongelmia, tuloerojen kasvua sekä paineita kansalaisten odotusten täyttämiseen. Kiinan kehityksen turvaaminen edellyttää kattavia taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia kun maa siirtyy nopeasta talouskasvusta kestävämpään kehitykseen.“Nyt kun valtion budjettitulot ylittävät 20 prosenttia bruttokansantuotteesta, säästöaste on korkea ja maan valuuttareservit ylittävät kaksi triljoonaa dollaria, Kiinalla on mahdollisuudet turvata peruspalveluiden kattava saatavuus”, sanoo UNDP:n Kiinan-johtaja Khalid Malik.

Inhimillisen kehityksen raportti käsittelee keskeisiä politiikkakysymyksiä, joita Kiina kohtaa siirtyessään valtiokeskeisestä suunnitelmataloudesta markkinapohjaiseen talousjärjestelmään ja palvelukeskeiseen yhteiskuntamalliin.

Raportti listaa toimenpidesuosituksia, joiden avulla Kiina voi paikata palvelujärjestelmän aukkoja ja parantaa maaseudun asukkaiden ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten elämänlaatua. Keskeinen suositus on taata kaikille Kiinan kansalaisille yhtä hyvät, selkeästi määritellyt peruspalvelut.Raportti peräänkuuluttaa myös verouudistusta. “Kiinan valtiontalous on kohentunut olennaisesti viime vuosikymmenten aikana, mutta maa kuluttaa edelleen verraten pienen osan BKT:staan peruspalveluihin”, raportissa todetaan. Käytettävissä olevien verovarojen hyödyntäminen julkisen palveluntarjonnan parantamiseksi vaatii verouudistuksen. Siihen sisältyy resurssien siirtämistä paikallishallinnolle, joka vastaa palveluiden tuotannosta. Yksi raportin suosituksista on lisätä paikallishallinnon vastuuvelvollisuutta. Kiinan inhimillisen kehityksen raportti on UNDP:n tilaama ja julkaisema analyysi maan tilanteesta. Raportin on tuottanut kiinalainen China Institute for Reform and Development –instituutti, joka on muun muassa WTO:n kansallinen tutkimuslaitos.