UNDP:n Dervis: Tuki biopolttoaineille voi pahentaa ruokakriisiä

15/05/2008
  
 
Ruokakriisi on aiheuttanut mellakoita mm. Indonesiassa, Haitissa ja Etiopiassa. Kuvassa riisinviljelyä Thaimaassa. (IRIN) 

YK:n kehitysohjelman johtajan Kemal Dervisin mukaan tukiaiset ruokakasveista valmistettaville biopolttoaineita ovat ongelma. UNDP:n Dervis näkee tuet osasyynä nykyiseen ruokakriisiin. Dervis puuttui aiheeseen puhuessaan yritysjohtajille Lontoossa viime viikolla.

Biopolttoaineiden kysyntää pidetään yhtenä syynä maailman kasvavaan ruokakriisiin, koska polttoaineiden raaka-aineena käytetään ruokakasveja. Biopolttoaineiden raaka-aineet myös kilpailevat ruokakasvien kanssa viljelymaasta.

Yksi biopolttoaineissa käytetyissä raaka-aineista on palmuöljy. UNDP:n Inhimillisen kehityksen raportissa 2007 todetaan, että palmuöljymarkkinoiden raju kasvu on tapahtunut pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen kustannuksella.

Raportissa todetaan myös, että biopolttoaineiden lisääntyneen kysynnän vuoksi EU tuo palmuöljyä yli kaksinkertaisen määrän vuoteen 1999 verrattuna. Itä-Aasiassa palmuöljyn viljelyn lisääntyminen on liitetty metsien hävittämiseen ja alkuperäiskansojen ihmisoikeuksien loukkauksiin.

EU:n kunnianhimoiset biopolttoaineiden lisäämistavoitteet kasvattavat palmuöljyn kysyntää entisestään. Raportti muistuttaakin, että EU-maiden on huomioitava energiapoliittisten päätöstensä vaikutukset kehitysmaiden ihmisten elämään.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on asettanut YK:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten yhteisen johtoryhmän pohtimaan ratkaisuja maailman ruokakriisiin.

”Jos ruokakriisiä ei saada hallintaan, se voi johtaa lukuisiin uusiin kriiseihin, mikä vaikuttaa kaupankäyntiin, talouskasvuun, sosiaaliseen kehitykseen ja jopa poliittiseen turvallisuuteen maailmanlaajuisesti”, varoitti Ban ruokaryhmän tiedotustilaisuudessa huhtikuussa.