Korruptio rajoittaa koulutusta ja terveydenhuoltoa Aasiassa

13/06/2008

  
 
Korruptio voi olla este lasten koulunkäynnille (kuva: Adam Rogers/UNCDF)
Korruptio rajoittaa köyhien ihmisten mahdollisuuksia koulutukseen ja perusterveydenhuoltoon Aasiassa, todetaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuoreessa Aasian Inhimillisen kehityksen raportissa. Korruptio on arkipäivää myös Aasian maiden poliisivoimissa ja ympäristöhallinnossa. Hyvät esimerkit korruption vastaisista toimista kuitenkin osoittavat, että ongelmaan voidaan puuttua.

Raportin mukaan kaikkein köyhimmät ihmiset kärsivät korruptiosta eniten. Ympäri Aasia potilaat joutuvat maksamaan lahjuksia saadakseen perusterveydenhuoltoa tai lääkkeitä, ja koulujen palkkalistoilla on opettajia jotka eivät koskaan käy työpaikallaan.

Tutkimukset viittaavat siihen, että pahoin korruptoituneissa maissa esimerkiksi rokotuksohjelmat toimivat huonommin. Korkea korruptio on myös yhteydessä lasten alhaiseen koulunkäyntiin ja lukutaitoon. Kyseessä on siis ongelma, joka heikentää Aasian maiden mahdollisuuksia vähentää köyhyyttä.

Korruptio on ongelma myös ympäristänsuojelun kannalta. Esimerkiksi Indonesiassa alle neljäsosa metsien hakkuista tehdään laillisesti.

Eniten haittaa tavallisille ihmiselle koituu jokapäiväisestä pikkukorruptiosta. Raportin mukaan esimerkiksi Bangladeshissa, Intiassa ja Pakistanissa on yleistä, että potilailta peritään ylimääräinen maksu sairaalavuoteesta tai lääkkeistä. Selvityksissä ilmeni myös, että vastasynnyttäneet äidit joutuvat usein maksamaan lahjuksia ennen kuin saavat nähdä lapsensa.

“Vaikutusvaltaisten ihmisten raahaaminen oikeuden eteen pääsee otsikoihin, mutta köyhiä auttaa enemmän jokapäiväisen korruption kitkeminen,” toteaa Anuradha Rajivan UNDP:n Aasian ja Tyynenmeren aluetoimistosta. “Rahassa mitattuna summat voivat olla pieniä mutta pikkukorruptiolla on iso vaikutus valtavan monen ihmisen elämään.”

Raportissa luetellaan esimerkkejä onnistuneista toimenpiteistä korruption kitkemiseksi. Intiassa, missä opettajien poissaolot lähentelevät 40 prosenttia, paikallinen järjestö vaatii opettajia valokuvaamaan itsensä oppilaiden kanssa joka aamu. Opettajat saavat palkkansa vasta todisteita vastaan. Projektin tuloksena opetuspäivien määrä koekouluissa kasvoi kolmanneksen.

Kambodzhassa Phnom Penhin vesiyhtiö alkoi maksaa työntekijöilleen tuloksiin sidottua palkkaa. Kaupugin asukkaiden vedensaanti nousi 25 prosentista 90 prosenttiin vuosien 1999 ja 2006 välillä. Samalla vesiliittymien määrä kaikkein köyhimmissä talouksissa moninkertaistui.

Raportti korostaa, että korruptionvastaiselle taistelulle on entistä vahvemmat poliittiset perusteet sekä kansalaisten vahva tuki. Raportti tarjoaa Aasian polittisille johtajille ehdotuksia ongelman kitkemiseksi:

  • Korruptionvastaista kansalaisaktivismia on tuettava vahvemmin.
  • Tietotekniikkaa on hyödynnettävä paremmin hallinnon läpinäkyvyyden lisäämiseksi.
  • Liike-elämässä on otettava käyttöön kansainväliset standardit täyttävät eettiset ohjeet.
  • Lääkärien, opettajien ja muiden virkamiesten palkat on nostettava niin korkealle, että heidän ei tarvitse turvautua korruptioon elättääkseen itsensä.