| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto
|
Välitön jälleenrakennus käyntiin Myanmarissa
”Jälleenrakentamisen suurin haaste on ihmisten elinkeinon turvaaminen,” sanoi UNDP:n kriisinhallintaosaston johtaja Kathleen Cravero. ”Monet ihmiset ovat menettäneet talonsa, veneensä ja maansa, ja heidän on löydettävä muita keinoja elättää itsensä.” Maanviljelijät saavat käteisavustuksen, jonka turvin he voivat ostaa välttämättömiä tarvikkeita, kuten työkaluja ja siemeniä. Jos pellot eivät ole viljelykelpoisia, viljelijät saavat tukea esimerkiksi kanojen kasvattamiseen, venetaksin perustamiseen tai muuhun yritystoimintaan. Maata omistamattomille ihmisille maksetaan palkkaa kylien kunnostamisesta ja jälleenrakentamisesta. UNDP toimenpiteet tukevat sekä humanitaarista apua että pitempiaikaista jälleenrakennusta tarjoamalla nopeita, mutta pitkäkestoisia ratkaisuja ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Jälleenrakentamisessa pyritään varautumaan mahdollisiin tuleviin katastrofeihin ja kasvattamaan paikallista tietotaitoa. UNDP:n tehtävänä on myös YK:n osalta koordinoida välitöntä jälleenrakentamista kriisitilanteissa. Suurin osa ohjelmassa mukana olevasta 250 kylästä sijaitsee Labuttan, Bogalin ja Mawlamyinegyunin alueilla. IRIN uutispalvelun haastattelema UNDP:n neuvonantaja Shafique Rahman arvioi, että Bogalissa 95% kotitalouksista tarvitsee apua hirmymyrskyn jäljiltä. Rahmanin mukaan viranomaisten haluttomuus myöntää kulkulupia vaikeuttaa ohjelman laajentamista muille alueille. Hankkeiden suunnittelu ja priorisointi tehdään yhdessä paikallisten kylätoimikuntien kanssa. Yhteistyötä helpottaa se, että UNDP on työskennellyt alueen viranomaisten ja ruohonjuuritason toimijoiden kanssa 1990-luvun puolestavälistä lähtien. Myanmariin toukokuun alussa iskenyt hirmumyrsky Nargis on vaatinut yli 77,000 kuolonuhria ja 55,000 ihmistä on yhä kateissa. Yli kaksi miljoonaa ihmistä menetti elinkeinonsa mm. riisipeltojen sekä katkarapu- ja kalankasvattamoiden tuhoutuessa.
|