| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto
|
YK vetoaa välittömän tulitauon aikaansaamiseksi GazaanYK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tuomitsi tänään Israelin iskut kolmea selkeästi merkittyä YK:n hallinnoimaa koulua vastaan. Kouluissa oleskeli iskujen aikaan Gazan konfliktia paenneita siviilejä. YK:n edustajat vaativat puolueetonta tutkimusta iskuista, joissa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä. Lausunnossaan YK:n turvallisuusneuvostolle Ban varoitti, että Israelin pommitukset YK:n kouluja vastaan teki tulitauosta entistäkin kiireellisemmän. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole päässyt yhteisymmärrykseen päätöslauselmasta, vaikka Gazan asukkaita kohtaa vakava humanitaarinen kriisi. ”Mielestäni turvallisuusneuvoston tulee täyttää YK:n peruskirjan sille asettamat velvollisuudet ja saada alueelle aikaiseksi kestävä, pysyvä rauha”, YK:n pääsihteeri totesi. Gazan alueella on puutetta perushyödykkeistä, kuten sähköstä ja leivästä, eikä rahaa riitä edes palkkoihin eikä tavarantoimittajien palkkioihin. Lisäksi liikkumisrajoitukset estävät haavoittuneiden kuljetukset ja myös ruoan jakelun. Polttoaineen, vehnän ja käteisen toimittaminen alueelle sekä sisäisen liikkuvuuden takaaminen ovat YK:n mukaan ensisijaisia kansainvälisen avustajayhteisön toimenpiteitä siviiliväestön auttamiseksi. Useat lahjoittajamaat ovat jo luvanneet avustuksia humanitaariselle hätäapurahasto HRF:lle ja varoja sijoitetaan jo kiireellisimpiin projekteihin Gazan alueella. YK on jo saanut toimitettua hätäapua gazalaisille. Maanantaihin mennessä alueelle oli viety yli 41 rekkalastillista tavaraa, joista 40 olivat humanitaaristen apujärjestöjen toimittamia ruoka- ja lääketarpeita. Neljää lisärekallista lääkintätarpeita odotettiin vielä saapuvaksi alkuviikon aikana. YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimisto OCHA raportoi kuitenkin, että Israelin puolustusvoimien ja militanttien väliset väkivaltaisuudet ovat rajoittaneet liikkuvuutta Gazan alueella jakaen sen kahteen osaan. Humanitaaristen toimijoiden pääsy alueelle on vaikeutunut, rajoittaen avun toimittamista perille ja pääsyä loukkaantuneiden uhrien luokse. Suurin este tarpeellisen lääkinnällisen avun toimittamiselle on sähkön ja generaattorien vaatiman polttoaineen puute. Gazan alueen teho-osastojen kapasiteetti on vedetty äärimmilleen ja potilaat tulisi evakuoida hoidon takaamiseksi. Viisi UNRWA:n ylläpitämästä kahdeksastatoista terveyskeskuksesta on suljettu turvallisuusuhan vuoksi ja sairaaloiden kärsimiä vaurioita ei saada korjattua. Myös alueen viemäröintitilanne on muuttumassa vaaralliseksi ja veden kautta leviävien tautien uhka on todellinen. Viisi Gazan vedenpumppausasemaa on suljettu sähkön puutteen vuoksi ja viemärivesi virtaa nyt asutetuille alueille, viljelymaille ja mereen. Jäljellä olevat 32 asemaa ovat vain osittaisessa käytössä ja nekin suljetaan muutaman päivän sisällä, mikäli alueelle ei saada toimitettua tarvittavaa polttoainetta. ”Gazan siviiliväestö altistetaan nyt vakavalle traumalle konfliktissa, jota he eivät ole itse aiheuttaneet”, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi ja lisäsi olevansa syvästi huolestunut siitä, mitä konfliktin kiihtyminen voisi merkitä alueen vakaudelle. |