Indonesia valmistautuu parlamenttivaaleihin

06/04/2009

Torstaina 9. huhtikuuta on kaikkiaan 170 miljoonalla äänioikeutetulla indonesialaisella mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa äänestämällä maan parlamenttivaaleissa. Indonesiassa jo pelkästään vaalien järjestämisessä on valtava työ, sillä äänestyspaikkoja on puoli miljoonaa ja niissä työskentelee noin 5 miljoonaa vaalitoimihenkilöä. Parlamenttivaaleissa on ehdolla 12,324 ehdokasta, jotka edustavat 38 eri poliittista puoluetta. Sen lisäksi Acehin maakunnassa on ehdolla kuusi paikallista puoluetta. Indonesian parlamentissa on 132 ylähuoneen ja 560 alahuoneen edustajan paikkaa. Presidentivaalit tullaan pitämään heinäkuussa.

  
 
 UNDP kouluttaa äänestäjiä (eng.)

Indonesia on maailman suurin muslimivaltio ja samalla maailman kolmanneksi suurin demokraattinen hallinto. Maan parlamenttivaalit käydään kriittiseen aikaan sekä maan että koko alueen kannalta. Indonesia on kehittynyt vahvimmaksi ja vakaimmaksi demokratiaksi muuten poliittisesti epävakaassa Kaakkois-Aasiassa. Maailmanlaajuinen finanssikriisi on nostanut työttömyys- sekä köyhyysastetta Indonesiassa. Hyvin onnistuneet vaalit osoittaisivat ympäröivälle maailmalle, että islam ja demokratia voivat kulkea käsi kädessä. Äänestäjien osallistaminen näissä parlamenttivaaleissa on tärkeää maan demokratia- ja rauhankehityksen kannalta.

YK:n kehitysohjelma UNDP:n panos vaaleihin erotuksena vuoden 1999 ja vuoden 2004 vaaleista on, että UNDP ei anna lainkaan suoraa tukea organisaatiolle, joka järjestää tämän vuoden vaalit. Indonesian hallituksen sekä avunantajamaiden kanssa käydyissä neuvotteluissa on muodostunut käsitys, että Indonesialla on nyt institutionaalinen kyky pitää parlamenttivaalit ilman muun maailman tukea. On kuitenkin tärkeää muistaa, että demokraatiakehitys on maassa verrattain uutta, joten poliittisten prosessien laadun parantamisessa ja toisaalta niiden heikkouksien tunnistamisessa on yhä paljon tehtävää vaalihallinnon osalta.

UNDP tukee äänestäjien koulutusta sekä tiedotusta, miten ja missä äänioikeutetut voivat äänestää. YK:n kehitysohjelma panostaa lisäksi maan valtaväestöstä syrjäytyneiden ryhmien, kuten seksityöläisten, vammaisten, ensi kertaa äänestävien ja vanhusten osallistamiseen. Osana 15 miljoonan dollarin vaalienvalmisteluohjelmaa, jota ovat rahoittaneet muun muassa Australia, Kanada, Hollanti, Espanja ja Britannia, YK:n kehitysohjelma tukee epätavanomaisempia keinoja parantaa ihmisten tietoutta vaaleista, äänestämisestä sekä poliittisesta osallistumisesta, ja näin edistää korkeamman äänestysprosentin saavuttamista.

“Autamme poliittisten prosessien vahvistamisessa rohkaisemalla äänestäjiä menemään ulos vaaliuurnille ja äänestämään. Tärkeää on myös, että ihmiset ymmärtävät miksi he äänestävät,” kertoo UNDP:n Indonesian maatoimiston johtaja Håkan Björkman. ”Jokaisella on oikeus antaa äänensä vaaleissa. Työskentelemällä yhdessä lukuisten eri paikallisten järjestöjen kanssa pyrimme siihen, että äänestäjien koulutus tavoittaa myös valtaväestöstä syrjäytyneet ihmiset, jotka ovat tähän asti jääneet tavoittamatta,” sanoo Björkman.

  
 
 Video nuorisofestivaalista (eng.)

Läntisellä Javan saarella, 28-vuotias seksityöläinen ’Wendi’ työskentelee iltaisin ja öisin alueella, missä on useita paikallisia ilotaloja, mutta päiväsaikaan hän osallistuu äänestäjille suunnattuun koulutukseen. YK:n kehitysohjelman tukeman yhteistyöjärjestön Mitra Sehati:n koulutuksessa ’Wendi’ on oppinut miten ja missä hän voi äänestää, ja miksi hänen rastimerkintänsä äänestyslipukkeessa on merkityksellinen. “Meillä on kansalaisina oikeus äänestää ja valita valtiomme johtajat, jotka työskentelevät meidän etumme ja hyvinvointimme eteen,” sanoo ’Wendi’. ”Aikaisemmin emme tienneet, että meilläkin on oikeus äänestää. Nyt meillä on tärkeää tietoa äänestämistä koskevista menettelytavoista,” hän kertoo.

Pitkän sairastelun seurauksena Jumono menetti jalkansa 15 vuotta sitten. Siitä huolimatta hän liikkuu ympäriinsä pyörätuolissa levittämässä tietoutta vaaleista. Bandung Trust Advisory Group:in, joka on toinen äänestäjien kouluttamista varten tukea saava järjestö, työntekijänä Jumono pyrkii tavoittamaan kuuroja, sokeita, halvaantuneita ja vanhuksia. Hän kulkee ovelta ovelle, pitää kursseja ja tapaa yksittäisiä ihmisiä saadakseen vaalitietoutta levitettyä. ”Ihmisten, joilla on jonkinlainen invaliditeetti tulee voida nauttia täysin samoista oikeuksista kuin muidenkin ihmisten. Näihin oikeuksiin lukeutuu myös oikeus äänestää,” Jumono sanoo. ”Siitä huolimatta vaalitietoutta on rajatusti saatavilla sokeille, kuuroille ja muille vammaisryhmille,” hän toteaa.

Nuorisofestivaali, nukketeatteri, paikalliset tanssitapahtumat, viihteelliset TV- ja radiomainokset, julkiset paneelikeskustelut ja väittelyt ovat muutamia esimerkkejä siitä, kuinka UNDP on levittänyt maassa vaalitietoutta. Tarkoituksena on varmistaa, että äänestäjille suunnattu koulutus tavoittaa kaikki tämän valtavan saarista koostuvan valtion syrjäisimmätkin kolkat.