Georgia toipuu puoli vuotta sitten syttyneestä sodasta

05/02/2009

 

 

Georgian sota vaaransi mm. maanviljelijöiden toimeentulon. Kuva Shida Kartlin alueelta marraskuussa 2008. (UNDP/David Khizanishvili)

Puoli vuotta sitten syttynyt Georgian sota ajoi kymmeniä tuhansia ihmisiä kodeistaan ja aiheutti konfliktialueella kauaskantoista tuhoa. YK:n kehitysohjelma UNDP jatkaa pian tulitauon solmimisen jälkeen käynnistynyttä jälleenrakennusta, jolla pyritään kunnostamaan tuhoutunut infrastruktuuri, palauttamaan asukkaiden peruspalvelut ja turvaamaan sodan jalkoihin jääneen väestön toimeentulo. Työn tulokset näkyvät jo, mutta lisäponnistuksia tarvitaan.

Välittömän humanitaarinen kriisin laannuttua UNDP käynnisti ponnistelut auttaakseen Georgiaa vastaamaan pidemmän aikavälin haasteisiin. Työ keskittyi Etelä-Ossetian rajalla sijaitsevalle Shida-Kartlin alueelle. UNDP:n tavoitteena on taata alueen asukkaiden ruokaturvallisuus, korjata vahingoittunutta infrastruktuuria sekä auttaa paikallisia viranomaisia tarjoamaan väestölle tarvittavia peruspalveluita.

Shida-Kartlissa UNDP on auttanut noin 10 000 ihmistä kunnostamalla kouluja, kunnantaloja sekä korjaamalla viemäreitä ja vesijohtoja. Samalla UNDP on yhteistyössä Gorin yliopiston kanssa tarjonnut työttömiksi jääneille ihmisille kursseja muurauksessa, putkitöissä ja muissa ammateissa, joille on jälleenrakennuksen aikana tarvetta.

Suurin osa kriisialueen väestöstä työskentelee maataloudessa, joten UNDP on tukenut satonsa, karjansa ja laitteensa menettäneitä viljelijöitä. Vuoden 2008 loppuun mennessä UNDP oli tarjonnut siemeniä ja muuta tukea 1100 viljelijäperheelle. Euroopan unioni on juuri myöntänyt 4,5 miljoonaa euroa lisää avustuksia viljelijöiden tukemiseen.

Heti väkivaltaisuuksien jälkeen YK keskittyi ihmisten välittömiin humanitaarisiin tarpeisiin, kuten ruokaan, veteen ja asuinsuojiin. Useimmat taisteluja paenneista 190 000 ihmisestä ovat nyt voineet palata koteihinsa.  Georgian viranomaiset ovat rakennuttaneet väliaikaisia majoituspaikkoja 30 000 pääosin etelä-ossetialaiselle ihmiselle, jotka vielä ovat ilman kotia.

Taistelut jättivät kriisialueiden asukkaisiin myös jatkuvan turvattomuuden tunteen. Tukeakseen ihmisoikeuksien toteutumista, UNDP on auttanut laajentamaan yleisen syyttäjän toimiston palveluita Shida-Kartlin alueelle sekä vahvistanut oikeusministeriön oikeusaputoimintaa. UNDP tuki myös tasa-arvoasioita edistävän keskuksen perustamisessa Goriin.

UNDP laajentaa toimintaansa Shida-Kartlin alueella sekä aloittaa vastaavan työn Mtskheta-Mtianetin alueella Etelä-Ossetian eteläisessä osassa sekä Samegrelossa Abhasian lähellä. Tarjoamalla koulutusta työttömille, jälleenrakentamalla alueiden infrastruktuuria sekä laajentamalla mikrorahoitusohjelmia tukemaan pienyritysten perustamista, UNDP pyrkii nopeuttamaan konfliktialueiden toipumista.

Lisätietoa UNDP:n työstä Georgiassa täältä