| Etusivu | Tietoa UNDP:stä | Ajankohtaista | Painopisteet | Vuosituhattavoitteet | Julkaisut | Yhteystiedot | Dansk Norsk Svenska English |
Arkisto
|
UNDP anoo hallituksilta 49,3 miljoonaa dollaria Gazan ensi vaiheen jälleenrakentamiseenUNDP:n työstä palestiinalaisalueilla • UNDPn Programme of Assistance to the Palestinian People (PAPP) perustettiin YK-resoluutio 33/147:n myötä vuonna 1978 . Lue lisää UNDP:n työstä Gazassa täältä.
Kolmen viikon ajan kestänyt hyökkäys Gazan alueelle johti paikallisten elinkeinojen ja infrastruktuurin laajaan tuhoutumiseen ja heikensi huomattavasti alueen julkisia palveluita.
Palestiinan terveysministeriön julkaisemien lukujen mukaan 1326 palestiinalaista kuoli väkivaltaisuuksien aikana, mukaanlukien 430 lasta ja 110 naista. Yhteensä 5450 loukkaantuneen joukossa on 1855 lasta ja 795 naista. Erityisesti lapset altistuivat hyökkäysten aikana vaarallisella tavalla heitä ympäröiville väkivaltaisuuksille. Gazan väestöstä 56 prosenttia on alle 18-vuotiaita. Tässä kriisin jälkeisessä tilanteessa, osana YK:n pikavetoomusta, UNDP:n työ keskittyy konfliktin jälkeiseen varhaiseen toipumiseen kohdistettuihin ohjelmiin, joiden tarkoituksena on taata väestölle pikaisesti veden, terveyspalvelujen ja koulutuksen saatavuus sekä mahdollisuuksia ansaita toimeentulonsa. Pikavetoomuksen 613 miljoonan dollarin kokonaissummasta UNDP tarvitsee nyt 49,3 miljoonaa seuraaviin ohjelmiinsa:
|